Löysin kirjastosta Erica Bauermeisterin ELÄMÄN LEMPEÄT MAUT-kirjan.
Vielä en ole aivan loppuun asti siinä päässyt mutta kirja on muistuttanut asioista joita olen unohtanut.
Olen valmistunut vuonna 2002 Ravintola kokiksi. Kaksi ensimmäistä vuotta opintoja olivat kuin taivas! Ruuan valmistus tuntui helpolta ja yksinkertaiselta, se oli mukavaa ja mielekästä. Kolmantena vuotena kuitenkin kaikki muutui.
Mikään mitä tein ei ollut oikein ,kaikkesta opetaajan piti antaa negatiivista palautetta vaikka yritin enemmän ja enemmän. Usein jopa minun piti mennä toisen luokkakaverini viereen katsomaan opettajan käskystä mitenkä mikäkin tehtiin, ja totesin että minun tavassani ja ruuassani ei ole ollut mitään vikaa, mutta se ei kelvannut. Milloin gratiini kastike oli inasen liian paksua tai muffini hitusen liian tummaa. Leipäkään ei noussut kuten piti ja hyytelökakkujen rakenne ei ollut tarpeeksi pehmeää.
Tuntui että kolmannen vuoden opettaja oli selkäni takana koko ajan katsomassa mistä voisi tällä kertaa moittia.
Jotenkin kuitenkin sain päättötyöni valmiiksi ilman korjauksia ja yhden luokkamme parhaista arvosanoista.
Viimeisen arvioinnin aikana opettaja sanoi etten ole mikään valopää keittiö työni kanssa.
Päästötodistusta antaessaan sain kommentin ettei sinusta tule mitään tälle alalle.
Innostus kokin työhön hävisi tuon kolmannen vuoden aikana. Olen tehnyt satunnaisesti siellä täällä kokin töitä, ilman mitään mielenkiintoa koko alaan. Olen epävarma kaikessa mikä liittyy ruuan valmistukseen, maustamiseen, annoksiin ja suunitteluun. Ja kaikkeen noiden väliltä.
Lukiessani tuota kirjaa muistan kuitenkin asioita miksi olen kokiksi joskus opiskellut. Mausteiden tuoksu kun ne lisää kuumalle pannulle. Taikinoiden pehmeä tuntu joka muovautuu käsissä. Ihmisten reagoiminen ruokaan, hyväksyvät nyökkäykset ja hymyt. Viinin tuoksu kun sitä kaataa kastiikeen sekaan. Salaatin rapina. Listaa voisin jatkaa vaikka kuinka kauan.
Olen unohtanut että minulla on oma tapani tehdä työtäni, enkä ole siinä huono. Olen aina ollut hyvä. En väitä olleeni tai olevani mitenkään loistava, mutta hyvä. En vieläkään osaa maustaa niin kuin mieheni joka on myös kokki. Mutta osaan kehittää menuja ja valmistaa niistä loistavia loppu tuloksia.
En ole michelin täden arvoinen, mutta olen riittävä.
Kirja kertoo monista muistakin asioista kuin ruuasta, mutta olen tainnut unohtaa kaiken sen muun. Kun kirjailia kertoo tomaatista, osaan maistaa sen maun suussani. Tai kuinka kastike pitää omaa paukahteluaan...
En voi sanoa muuta kuin että kirja on lukemisen arvoinen. Se muistuttaa ruuan laitoin kauniista ja tärkeimmistä asioista. Ei siitä että sinun pitää olla niin hyvä kuin joku vaatii.
Mukavaa lukemisen iloa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti